lauantai 30. lokakuuta 2010

KaHe - PuB (30.10.2010)

Kaksi minuuttia messissä


Kartanon Herrat tarjoili Punaportin Bluesille kylmää kyytiä Munkkiniemessä.

KaHe - PuB 95-59 (55-21)

Punaportin Bluesin kauden viidennestä ottelusta ennustettiin tasaista, sillä sarjataulukkoa tarkasteltaessa joukkueet vaikuttivat tasavahvoilta: kumpaisellakin porukalla yksi voitto ja kolme tappiota. Vaan eipä tullut tasaista, ei - PuB sinnitteli helsinkiläisvastustajan matkassa vain ottelun kaksi ensimmäistä minuuttia, sitten KaHe meni menojaan.

Kotijoukkue puolusti tiiviisti. PuB:n puolustus oli reikäistä. Hyökkäyspuolellakin oli tahmeaa: Lassi Utrion puuttuminen näkyi. KaHe pussitti pointseja tasaisella tahdilla ottelussa, jonka olisi voinut viheltää poikki jo ensimmäisen puoliajan (55-21) jälkeen.

Valopilkkujakin oli: Miikka Kilpisen (9 p.) parit blokit, Tomi Kopon (5 p.) ensimmäiset korit PuB-paidassa ja pelaajavalmentaja Ari Lehtolan kiitettävät 19 pistettä. Ottelun erikoisuutena voitaneen mainita Eetu Koivuniemen teku, joka taisi olla kiltin miehen peliuran ensimmäinen. Suu aukesi väärässä paikassa väärään aikaan. Tähän kohtaan tekstiä sopisi nyt surumielinen hymiö.

PuB pelaa seuraavan ottelunsa Hämeenkaaressa 6.11. klo 12.30. Vastassa on espoolainen PUS-Basket, joka ponnistaa sarjataulukon viidenneltä pykälältä.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Wartti Basket - PuB 85-56 (40-24)

Palvelukseen haetaan: haalarimiehiä

Vuosaaren urheilutalolla todistettiin koripallo-ottelua, jota ei voida kutsua teurastukseksi, koska joukkueiden välinen koriero jäi lopulta alle 30 pisteeseen.

Lähtöasetelma näytti lohduttomalta: sarjataulukossa Wartti Basket sijalla 2. ja PuB sijalla 11. Silti, urheiluun kuuluu mahdollisuus altavastaajan tulla ja yllättää. Tänä koleana sunnuntaina niin ei käynyt, vaikka kolmannella kymmenminuuttisella PuB käväisi jo kymmenen pisteen päässä. Tämä takaa-ajon hedelmä jäi lopulta kuriositeetiksi, yksittäiseksi kohokohdaksi - Wartti voitti kaikki neljä jaksoa. Ykkösdivisioonasta täksi kaudeksi kakkoseen pudonnut kotijoukkue oli selvästi tottunut "hieman kovempiin peleihin"; Wartti on tällä kaudella hävinnyt vain kerran.

Kymmenellä miehellä reissussa ollut PuB puolustettiin aseettomaksi. Heittopaikkoja toki syntyi, mutta taitavat puolustajat pakottivat heittoyritykset jonkinlaisiksi puolittaisiksi hätäsinkaisuiksi. Vastaavasti omassa heittopelissään Wartti onnistui hurjalla tarkkuudella. Puoliaikatuloksessa (40-24) tämä vyörytys ei vielä suuremmin näkynyt, mutta lopputuloksessa kylläkin - matsi ratkesi pitkälti joukkueiden heittoprosenttien eroavaisuuteen. Siinä missä Wartti osui kaukaa, PuB ei. Todisteeksi mainittakoon, että PuB:n heittokone Lassi Utrio jäi 14 pisteeseen, Mika Halttunen 11:aan ja Miikka Kilpinen 10:een. Muut työstivät jämät.

PuB:n pelaajavalmentaja Ari Lehtola antoi kiitosta hämeenlinnalaistulokkaille Tomi Koppo ja Janne Hamari:
- Tomi ja Janne olivat valmiit vetämään haalarit ylleen.

Ensi viikonloppuna (30.10. klo 17.50 Munkkiniemessä) PuB kohtaa helsinkiläisen Kartanon Herrat. Matsista on tuleva tasainen, sillä tasavahvat joukkueet löytyvät sarjataulukon häntäpäästä sarakkeissaan yksi voitto ja kolme tappiota.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kalorimylly - PuB 2 (20.10.2010)

Paikkapuolustus puri pahasti

Kalorimylly - PuB 2
68-60 (38-22)

Punaportin Bluesin kakkosjoukkueen ensimmäinen vierasottelu helsinkiläistä Kalorimyllyä vastaan alkoi tahmeasti, sillä vastassa oli tiivis paikkapuolustus. Hyökkäyskuvioiden pyörittäminen ei onnistunut, kaukoheitto ei osunut. Kotijoukkue puolestaan onnistui korinteossa, ja paineli puoliaikatauolle liki parinkymmenen pisteen johdossa.

Vasta viimeisellä kymmenminuuttisella nähtiin onnistumisia hämeenlinnalaisittain. Heitot alkoivat löytää maalinsa, ja tiukasti paikkapuolustustaan sumputtava Kalorimylly olisi saattanut olla hätää kärsimässä, ellei loppuvihellys olisi pelastanut helsinkiläisjoukkuetta. PuB voitti viimeisen jakson 13 pisteellä, mutta hävisi koko ottelun kahdeksalla. PuB:n pirteimpiä pelimiehiä olivat 24 pistettä sarakkeeseensa kirjauttanut sentteri Jani Postareff ja 11 pisteen arvoisesti palloa sukkaan singonnut Jukka Hillo.



Hämeen Sanomat 21.10.2010

lauantai 16. lokakuuta 2010

PuB - PuHu 86-89 (31-45)

PuB taipui loppuhetkillä

Hämeenkaaren yleisö sai todistaa todellista koripallotrilleriä, kun vantaalainen Pussihukat kukisti Punaportin Bluesin pelin viimeisellä kaksiminuuttisella.

Kauden kolmas hämeenlinnalaisottelu alkoi hermostuneesti ja haparoivasti: harhasyötöt ja korirenkaasta väärään suuntaan sylkeytyneet heitot leimasivat kotijoukkueen ensimmäistä puoliaikaa. Avausviisikosta Joni Laitinen - Mika Halttunen - Lassi Utrio - Eetu Koivuniemi - Miikka Kilpinen voidaan onnistujiin laskea Utrio ja Kilpinen, edellinen vahvan korinaluspelinsä ansiosta ja jälkimmäinen huiman tarkan kaukoheittopelinsä vuoksi. PuHu onnistui laajemmalla rintamalla, ja ensimmäinen neljännes päättyi lukemiin 17-22.

Toisella kymmenminuuttisella PuB:n syöttöpeli ei juuri parantunut: vastustaja napsi harhasyötöt itselleen kuin luumut. Sinänsä hyvät heittovalinnat puolestaan jatkoivat sinkoilemistaan ulos korirenkaasta; tuntui, kuin Hämeenkaaren Onnetar olisi hylännyt suosikkinsa. Pelin komeimmasta korista vastasi vierasjoukkue. Kun tätä toista neljännestä oli jäljellä vaivainen sekunti, onnistui PuHu:n lähettää pitkä syöttö omalta korilta PuB:n alueelle, jolta Janne Ansas sen nappasi hyppysiinsä ja lähetti nollakulmasta kaukoheiton verkon perille. Sitten soi sorsatorvi, ja puoliajalle käytiin pelitilanteessa 31-45.

Kolmannella neljänneksellä kotijoukkue piristyi. Utrio jatkoi heittotalkoitaan. Kilpinen nosteli kaksipisteisiä. Eetu Koivuniemi osui molemmat vaparinsa. Ari Lehtola nappasi riiston ja ajoi onnistuneesti korille. Nyt PuB siirtyi ensimmäistä kertaa johtoasemaan: 56-55. PuHu kuitenkin piti tasonsa, sai väännettyä kolmannen jakson päätöslukemiksi 59-65.

PuB lähti päätösjaksolle kuuden pisteen takaa-ajoasemasta. Lassi Utrio käynnisti vimmatun takaa-ajon suorittamalla ns. and-one-heiton ja hankkimalla PuHu:n Ansakselle teknisen virheen. Utrio pani kaikki kolme vapaaheittoaan sisään (koko ottelussa Utrion vapaaheitot osuivat tarkkuudella 8/9), ja peli jatkui vielä PuB:n sivurajalla. Tilanne oli nyt 63-69. Pussihukkien valmentaja rauhotteli pelaajiaan: "Ei mitään hätää", johon PuB:n pelaajavalmentaja Ari Lehtola tokaisi näin: "Ei mitään muuta kuin hätää" ja iskipä vielä silmääkin vastustajan vaihtopenkin suuntaan... Psykologinen sodankäynti alkoi - ja päättyi.

Päätösneljänneksen kohokohta oli Mika Halttusen harhautus (pallo vastustajan jalkojen välistä ja oikealta ohi) ja sitä seurannut syöttö Miikka Kilpiselle, joka nosti kaksipisteisen häneen. Hetkeä myöhemmin Kilpinen osui vielä toistamiseen, ja sitten Utriokin - sinkosi täydestä juoksuvauhdista kolmipisteisen sukan pohjalle! Tilanne oli nyt 75-75 ja täydehkö hämeenkaarelaiskatsomo pidätti henkeään.

Läpi ottelun kelvollisesta levypallopeliä toteuttanut PuB sortui ottelun viimeisellä kaksiminuuttisella yhteen huonoon sulkemiseen ja antoi vastustajalle yhden turhan vapaan kolmosen - ne kostautuivat. PuHu käytti mahdollisuutensa. Viimeisillä minuuteilla PuB:sta nousi esiin vielä yksi ratkaisija, Joni Laitinen, jonka viime hetkien koreilla PuB oli jo päästä tasoihin, mutta "sitä viimeistä kolmosyritystä" ei kotijoukkue enää saanut aikaiseksi. PuHu vei pisteet Vantaalle lukemin 86-89. Ottelun parhaina palkittiin (pokaaleilla) PuB:n Utrio ja PuHu:n Ansas.

PuB:n pistemiehet: Utrio 36, Kilpinen 23, Timo Teivaanmäki 12, Mika Halttunen 6, Joni Laitinen 6, Ari Lehtola 2 ja Eetu Koivuniemi 2, Matias Suonpää 0, Lasse Lehtonen 0 ja Janne Hamari 0. Poissa: Heikki Niemi, Teemu Viertola ja Aleksi Suominen. Tomi Koppo poti vaihtopenkillä.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Pantterit - PuB 89-75 (49-35)

"Pelaajan silmin"

Lasse Lehtonen

PuB:n ensimmäinen vierasottelu pelattiin Herttoniemessä. Vastassa oli Pantterit. Ennen ottelun alkua pelaajavalmentaja Ari Lehtola kiinnitti porukan huomion ottelun ensi minuuttien tärkeyteen. Jo alkumetreiltä kissapedot kävivätkin hämeenlinnalaisten kimppuun varsin aggressiivisesti: ensimmäisen neljännekseen jälkeen tilanne oli helsinkiläisten eduksi 26-19.

Ottelun puoliväliin mennessä ei hämeenlinnalaisten pelissä juuri valonpilkahduksia näkynyt - mitä nyt muutama yksilösuoritus, joista vastasivat kapteeni Mika Halttunen (15/5) ja Miikka Kilpinen (11/5). Puoliajalla tilanne oli 49-35.

Puoliajalla PuB pani puolustuksensa uuteen uskoon ja alkoi saavuttaa pantterilaumaa. Kotijoukkueen potiessa hämmennystä hämeenlinnalaiset saivat Lassi Utrion (26/3) johdolla eron kirityksi viiteen pisteeseen, mutta pian Pantterit kasasi rivinsä ja kuroi turvallisen tuntuisen korieron takaisin. Loppuminuutit pompoteltiin tasaisissa merkeissä, ja tulos 89-75 jätti vierasjoukkueelle, tulevan lauantain kotiottelua ajatellen, paljon parantamisen varaa.

Muita pistemiehiä: Ari Lehtola 10/2, Janne Hamari 6/3, Joni Laitinen 6/2, Teemu Viertola 2/4, Eetu Koivuniemi 0/4, Lasse Lehtonen 0/0 ja Heikki Niemi 0/0.

tiistai 12. lokakuuta 2010

PuB 2 - Fortum -valokuvasatsi

Lasse Vuorinen suunnittelee pelimiesliikettä.

Ottelunalustunnelmia: hengailua, rentoilua ja kättelyitä.

Historiallinen ylösheitto: PuB 2:n ensimmäinen sarjamatsi!

Pertsa Mattila ja Jani Postareff aikovat pallolle.

Fortumin äijä heitontorjunnassa.

Put your hands up in the air.

Jukka Hillo valmistautuu upottamaan.

Pekka Saros - The Brand of Quality.

Jani Postareff tavoittelee irtopalloa itselleen.

Toimitsijapöydän työskentely oli erinomaista.

Mahtaako noin korkean torjunnan ylitse saada syötetyksi?

Ottelun tehomies Postareff (#5) vapariviivalla.

Kolmoisuhka: a) kuljeta b) syötä c) kokeile.

Väliaikaisvalmentaja Tommi Lindgren ohjeistaa joukkojaan.

Fortumin valmentaja antaa muutamia parannusehdotuksia.

Fortumin valmentaja antaa lisää parannusehdotuksia.

Yleisö mylvii, kun Petu Mattila suorittaa alley oopin!

Lasse Vuorinen / Kirka - Born to be Wild!

Tässä rakennetaan viimeisiä, voittoon vieviä suunnitelmia.

I'll bury you cockroaches.

King Kong ain't got shit on me.

Tervetullut juoma- ja hengähdystauko.

Hyppyheitto.

Tuomaripari onnistui tehtävässään vallan mainiosti.

Jos menee sisään, saat yhden pisteen.

Lasse Vuorinen ja Wanhojentanssien dance-muuvi.

Vaparirituaaleja.

Koetetaan nyt, kun on tilaa.

Jukka Hillo ja yksipisteisen suorittaminen.

Pertsa Mattila ja oikeaoppinen sulkuliike.

Jos et tästä passista tee, ei oo mun vika.

Jokainen irtopallo on painonsa arvoinen kultaa.

Easy like Sunday morning.

PuB 2 haistelee vastustajan parketille saapuvaa viisikkoa.

Fortum haistelee PuB 2:n parketille saapuvaa viisikkoa.

If he dies... he dies. -Ivan Drago, Rocky IV

Nosta kätes ja pyydä palloa - ennen en syötä.

Jukka Hillo ja one-handed-pass.

Lasse Vuorinen - pää alas ja oikealta ohitse.

Niin monta halukasta miestä - vain yksi pallo.

Thuu vaan - musta et pääse ohitse!

Lasse Vuorinen - pää alas ja oikealta ohitse part 2.

Tuomarin sana on laki - myös PuB Kakkosen matseissa.

Punaportin Blues 2 - Fortum (11.10.2010)

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Viitosdivarissa kautensa aloittanut Punaportin Bluesin kakkosjoukkue nappasi Ojoisilta ensimmäisen voittonsa, reilun kotisellaisen. PuB 2 - Fortum: 63-49 (23-22).

Kymmenikkö nimeltänsä PuB 2 vaikutti kovin väkevältä jo alkuverryttelyssä - tämä porukka ei ole tullut viitosdivisioonaan koestamaan siipiään, ei, vaan voittamaan otteluita. Vaan oli kotijoukkueella totuttelemisesta tällaisiin virallisiin sarjapeleihin, tähän saakka jengihän on pallotellut Ojoisilla keskenään...

Ensimmäisellä kymmenminuuttisella yhdeksänmiehisen (ja kaksivalmentajaisen) Fortumin kokemus kampesi taululle johtolukemat 12-9. Kotijoukkuetta piti tolpillaan tehosentteri, numero viisi, Jani Postareff. Raamikasta sentteriä ei ollut pysäyttäminen ottelun alkuvaiheilla - eikä myöhemminkään.

Toisella jaksolla pallon kuljettaminen, syöttäminen ja heittojen valitseminen olivat kaikki - jokseenkin hermostuneita. Pallonmenetyksiä kirjautettiin kosolti. Fortum pysyi alati muutaman pisteen etulyöntiasemassa. Väliaikaiskoutsi Tommi Lindgrenin ja koko PuB-vaihtopenkin iloksi kotijoukkueesta nousi esille, Postareffin rinnalle, toinenkin ratkaisija. Numero seitsemän, Lasse Vuorinen, löysi heittojyvän ja tuntui olevan "oikeassa paikassa oikeaan aikaan", kuten katsomosta osuvasti todettiin.

Pelin komein kori nähtiin juuri tällä toisella neljänneksellä. Se syntyi siten, että Vuorinen passasi Petteri "Pertsa" Mattilalle ns. alley oopin, korin liepeille lähetetyn korkean syötön, jonka Mattila viimeisteli korisukan sisuksiin suoraan tyylikkäästä ilmalennosta. Tilanne oli nyt 19-19, ja Fortum oli pakotettu ottamaan ottelun ensimmäinen aikalisä.

Puoliajalle mentiin kotijoukkueen riemukkaassa 23-22-johdossa!

Kolmannella kymmenminuuttisella Vuorinen jatkoi vahvoja otteitaan: sekä kauko- että vapaaheitot osuivat sinne minne niiden oli tarkoitettu osuvan. Nyt koko PuB-rosteri aloitti onnistumisten aikajakson - koreja tehtiin laajalla rintamalla ja kelpo prosentilla. Jakson johtohahmo oli Mattila, joka vastasi pelin toisesta tähtihetkestä: puolustuspään levypallosta, jota seurasi ns. coast to coast -tyyppinen koko kentän pujottelu ynnä onnistunut korilleajo. Tätä edeltänyt Vuorisen kolmonen ajoi ottelutapahtuman hyvinkin suotuisaan tilaan - PuB 2:n 42-35-johtoon.

Viimeisellä jaksolla Postareff torjui, Vuorinen jatkoi pistetehtailuaan ja Fortum juoni systeemejä aikalisän turvin. Tuntui, että tällä päätösjaksolla PuB onnistui kaikessa, mihin ryhtyi. Lopulta, Pekka Saroksen & aisaparin tuomitseman siistin ja herrasmiesmäisen ottelun päätteeksi, pöytäkirjasta kuulutettiin lopputulos PuB 63 - Fortum 49. Katsomossa taputettiin kuin formulakisoissa. Kotijoukkueen tehomiehet olivat 23 pistettä heittänyt Jani Postareff ja 11 pisteeseen yltänyt Lasse Vuorinen. On silti sanottava, että tämä oli koko joukkueen voitto, sillä heikkoja lenkkejä ei porukasta löytynyt. Kun pelikokemus karttuu, ratkaisijoita tullee löytymään näiden nyt nimettyjen lisäksi vielä useita muitakin...

1.11.2010 kannattaakin suunnata maihinnousukengät kohti Ojoisten koulua. Siellä on nimittäin kova kotimatsi: PuB 2 - Ukko Munkin Pojat. Matsi alkaa klo 18.30 ja siihen on vapaa pääsy.

lauantai 2. lokakuuta 2010

PuB - UJ Äiti - valokuvia

Hetkeä ennen alkuvihellystä.

Eetu Koivuniemi upottaa Ison Kolmosen.

Pauli Suominen piti ohjakset käsissään.

Joni Laitinen vapaaheittoviivalla.

Ari Lehtola - korkeammalla kuin koskaan ennen.

Jätkät tsiigaavat, kun vapari irtoaa kätösestä.

Joni Laitinen, mr. Hyppyheitto.

Pallo jäi kotijoukkueen haltuun.

Miikka ja äitiläinen heittävät tuplakuperkeikan.

Takakautta levyn kautta - kaksi pistettä.

Mika Halttunen aikoo saada tämän pallon haltuunsa.

Lassi Utrio ja nippu onnistuneita vapaaheittoja.

Tuomarin sana on aina laki. Aina. (Lassi Utrio)

Tuomarin sana on aina laki. Aina. (Teemu Viertola)

Timo Teivaanmäki on päättänyt, että ohi ei tule.

PuB:n erinomainen toimitsijapöytä.

Toimitsijoiden välissä Pasi Aallon jäädytetty numero 12.

Eetu Koivuniemi lämmittelee donkkailemalla...

... ja Lasse Lehtonen kolkeilla!

Kevyttä kenttärymistelyä - tuomari on tarkkana.

Timo Teivaanmäki oli ottelun hahmo korin alla ja yllä.

Mika Halttunen ja crucifixion-puolustus.

Mika Halttunen valmiina ajamaan oikealta ohi.

Lassi Utrio ja jo legendaariseksi käynyt hyppyheitto.

Joni Laitinen antaa high fiven kaverille.

Joni Laitinen heittää ylitse torjunnan.

"Yhä ylös yrittää..."

"Ja Päivän Donkin pohjaan rysäyttää!"

Joni Laitinen vyöryy yli UJ Äiti -puolustuksen!
Mika Halttunen ajaa, Eetun avittamana, oikealta ohi!